Kun ajatusten yö on laskeutunut, kurota sinne, missä sininen lanka kiertyy vyyhdeiksi. Siellä on yönsyli ja musta peitto jalkojesi alla, epäselvät puuhahmot, tarkat ääriviivat tähtiä vasten. Hiustesi läpi käy hiljaa tuuli, ja hahmot heiluttelevat kehojaan taivaan äärellä. Pienillä punoksilla oksien välissä ovat kaikki vastauksesi kuin ojennetuilla käsivarsilla. Älä hämäänny verkoista, kastehelmikuvioista, sanattomasta kuvasta. Pidätä hengitystä. Jos tähtien pohjoisloisteessa katsot keskittyneesti, ei kolmessatuhannessa harsomaisessa juonteessa ole ainoatakaan solmua. Venytä siis sormenpäihin asti, pyöritä untuvarihmaa. Sulje silmät ja toivo, toivo oikein kovasti sen olevan kanssasi vielä aamun paljastavassa valkeudessa.
Aurinko tekee sinusta sokean.

Vaan kerran.