Info

Syksy on kalpea kuten ihmiset, jotka harvalukuisina ovat kerääntyneet aamupäiväteelle. Siellä on poika, jonka päässä on verinen side. Siellä on nainen, joka istuu pöydän alla piilossa lentokoneilta ja puhelee tuohtuneena jollekulle, jota ei ole olemassa.

Adrian ei välitä. Hän on juuri päässyt eristyksestä ja haluaisi vain juoda teensä rauhassa. Samaa miettii Mary, joka ei suostu katsomaan Robiniin — Robin on kuollut, Mary sanoo. Stanleykin on näreissään ja lyö nyrkkiä pöytään kun sämpylä ei ole kunnolla paistunut. Silloin Peter, mielenterveysalan avustaja Peter Blackwell, katsoo merkitsevästi pöydän yli kollegaansa ja kohottaa nenänpäätään. Ehkä hän on jo huomauttamassa jotakin kun psykiatri Yvonne Baddeley ponkaisee ylös kuin vieteri ja kivahtaa:

”Suut tukkoon! Karen, hoida astiat pois. Meillä on sanottavaa.”
Tulee hetkessä hiirenhiljaista. Hänen päänsä nytkähtää vain yhden terävän kerran kun hän kääntää kasvonsa hoitajan puoleen. ”Nyt, kiitos!”